Pikapäivitys.

Carman ensimmäiset aksakuvat ikinä! Kuvat Mirka Peräniemi. Kiitokset jälleen kerran! :)

Sain Evitasta hienon kuvan Kouvolan 22.4 kisoista. Kuvaajana Jere Pätäri. Näitä lisää! :-)

Viikonloppua odotetaan meillä täällä jo kovin. Lauantaina suunnataan Hattulaan kisaamaan ja siitä sitten yöksi Lahteen ja juhlimaan pienimuotoisesti mun synttäreitä. Sunnuntaina Lahdesta jatketaan matkaa Tampereelle ja luvassa pennun tuoksuja, kun Mikkeliin mun kaverille kotituu uusi pieni sheltti. :- ) Muksaa viikkoa kaikille!

Ihan ensimmäisenä, Carma sai keskiviikkona "synttärilahjansa" ja pääsi virallisiin kuviin. Kirjaimellisesti koko koira kuvattiin päästä varpaisiin. Kennelliittoon lähti seuraavat tulokset arvioitavaksi: kyynärät 0/0, polvet 0/0 ja lonkat A/B, selkä kuvattiin myös terveeksi. Katsotaan minkälaisina tulevat takaisin, toivotaan parasta etteivät muutu negatiivisemmiksi! Iso kiitos Virpille kaikesta, taas ja kerran. :)

Sitten takaisin "normaaliin" arkeen:
Löydän itseni tästä tilaneesta yhä uudestaan, töitä ja pääsykokeita. Muistuttaa siis kovin ylppäreiden lukulomaa... :) Varmaan sanomattakin selvää, että ei olla oikein ehditty treenaamaan kummankaan kanssa. Paitsi viime viikonlopun koulutusviikonloppu oli poikkeus! Viikonloppu oli kokonaisuudessaan kyllä yhtä lentojuoksua, mutta hyvin siitä selvittiin.
Perjantaina Bella ja Jiri tulivat meille hoitoon, luvassa oli myös molempien siskojen pesu lauantain Lahden KV näyttelyä varten. Lauantaina aamulla luovutin Bellan ja Carman kasvattajille ja sisarukset matkasivat näytelmiin. Olisi kyllä ollut kiva olla Lahdessa mukana, mutta pakkohan se oli treenata jo perinteissä Jannen koulutuksessa, kun siihen oli kerran mahdollisuus.

Evi treenasi siis lauantaina. Mitään suuria ihmeellisyyksiä ei ollut, mutta nyt oli pakko taas todeta, että ne itsenäiset kepit olis tosi jees... Muuten Evin kanssa oli oikein oikein kiva mennä. Putkijarrutukset toimi ja kaarrokset pysy kasassa, jes! Kokeiltiin eri juttuja, joitain tosi erikoisia valintoja mitä oli kyllä hyvä treenata valvovan silmän alla!

Lahden näyttelyistä molemmille siskoksille tuloksena EH. Tässä Carman vapaa suomennos:
"Narttumainen, hyvän kokoinen ja pituinen. Kroppa voisi vielä vähän kehittyä. Hyvin kehittynyt pää ja hyvät mittasuhteet. Hyväksyttävät korvat, hyvät silmät ja hyvä kuono-osa. Oikea purenta. Hyvä ylälinja, hyväksyttävä hännän kanto. Hyvä turkki."

Sunnuntaina suunnattiin heti aamusta MAH:in kisoihin Evin kanssa eikä tällä kertaa ollut jälkipolville paljoa kerrottavaa. Yksi nolla saatiin kynnettyä sijalla 6. Kärkeen ei mitään asiaa, voittajalle jäi 3sekuntia. Tällasta taas tällä kertaa. :-) Aina ei vaan valitettavasti voi mennä putkeen!

Sunnuntaina heti kisojen jälkeen koira lennosta vaihtoon, että kerkesi Carman kanssa treenaamaan Jannen oppeihin. Oli niin kivaa päästä tuon pienen sheltin kanssa tekemään kahden viikon tauon jälkeen! Carman kanssa tehtiin pienissä osissa. Keskityttiin irtoomiseen ja slaalomeihin jota tehtiin ensimmäistä kertaa. Carman kanssa saatiin ihan hirveästi irti tästä koulutuksesta. Saatiin paljon todella hyödyllisiä vinkkejä jatkoa ajatellen, jolla saisin työstettyä mm. irtoamista sellaiseksi millaiseksi haluaisin. Jannella oli ainakin usko kohdillaan, että se tulee sieltä kun sen aika on. :-) Huippua! Mutta vielä on kovin pitkä matka. Tiedostan, että keppien treenaaminen pitäisi jo periaatteessa aloittaa ja kontakteja tehdä enemmän (A:n treenaminen olisi ehkä myös hyvä aloittaa). Jotenkin vaan ajattelee, että kyllä tässä kerkee eikä oo mikään kiire, mutta niin se aika vaan menee.

Tasan vuosi sitten maailmaan syntyi Khimairan A-pentue, neljä reipasta ja iloista pentua. Vielä tasan vuosi sitten mä en tiennyt, että tämä pentue tulee muuttamaan meidän siihenastisen elämän. Paljon onnea Carma, Bella ja pohjoisen pojat Osku ja Urho<3

Carma, 1päivän ikäinen

Ajatus omasta sheltistä syntyi vuonna 2009 itsenäisyyspäivänä ja jo muutaman päivän päästä soitin kasvattajaystävälleni. Vuosi 2011 oli otollinen aika hankkia uusi pieni ystävä meidän laumaan, mutta monen vastoinkäymisen jälkeen päätin, että en etsi enää uutta koiraa. Elämä Evin ja Reinan kanssa kolmestaan tuntui oikelta vaihtoehdolta. Mulla on aivan käsittämättömän ihana perhe ja  ne lukuisat ystävät, joita saan kiittää siitä, että Carma muutti mun luokse. :-) Se tsemppi miten kaikki lohdutti ja monet kaverit ehdottelivat mulle muutamaan otteeseen hyviä yhdistelmiä muistakin roduista, jopa omien koirien tulevista pennuista, mutta jotenkin se aina vain jäi siihen. Virpi oli kuitenkin vissiin päättänyt, että sheltti tulee mulle ja piste. Yksi yö Virpi oli käynyt kaikki kasvattajat läpi ja pisti mulle yöllä viestin, että Khimairalle on syntynyt 4 pentua terveistä ja kuvatuista vanhemmista.  On niin ihana huomata, miten ystävät halusivat auttaa eikä me kummatkaan edelleenkään tiedetä mistä Virpi bongasi kyseisen pentueen, kun ei siitä missään oltu kunnolla ilmotettu. Mä en tiedä mitä tapahtui, mutta heti seuraavana aamuna klo 8.00 mä soitin ensin Marjalle ja sitten Maijulle. Olin ihan varma, että pennut oli jo varattu, mutta mikä ihana helpottava uutinen oli kuulla, että kodit päätettäisiin vasta kun ostajaehdokkaat on nähty ja pentutarkastuksen jälkeen. 

Aika kului ja me vietettiin aikaa Kuopiossa vähän useampi kerta kuin vain se yksi kerta. Muistan kun olin töissä ja sain Maijulta viestin, että koko pentue oli täysin terve. Mä puhkesin samantien huojentuneeseen itkuun ja Maiju kysyi multa "millon tuut hakemaan Carman kotiin?" Mä en vielä sillon tiennyt kumpi tyttö mulle tulee, mutta kaiken tämän jälkeen nimivalinta oli täysin selvä. :-) Oma kohtalo, Carma. En ollut vieläkään kertonut pennusta kenellekkään, ainoastaan Virpin ja mun perheen lisäksi tiesi mun työkaveri. Carma haettiin SM-kisojen jälkeisenä päivänä meille, ostopaperit kirjoitettiin ja sitten siitä tuli vihdoin totta. Mä vihdoin sain sen, oman sheltin. 

Mulle ei missään vaiheessa pitänyt tulla trikkityttöä, mutta siinä se sitten oli. Joudun olemaan ikuisessa kiitollisuuden velassa Virpille, ilman häntä Carma ei olisi täällä. Ja kiitos Maijulle ja Marjalle, edelleen ja uudestaan, että luotitte meihin ja annoitte tytön meille. :-)  MItään muuta en voinut luvata, kun sen, että rakastaisin Carmaa niin paljon kun pystyisin ja antaisin niin hyvän kodin kun voisin. Carma on kyllä yksi elämäni parhaista päätöksistä. Ja kaupanpäälle sain vielä uusia ihania ystäviä, jotka ei toivottavasti häviä meidän elämästä ikinä.

Carma, tasan vuoden ikäinen. Kuvat Mirka Peräniemi:

...jotka on muuten kovin harvinaista herkkua meille! Reina teki kerran triplat Joensuussa 2008 sijoilla 6,1,1 ja nyt oli Evin vuoro. Eka kerta ikinä, eri sijoituksilla, mutta hyvä musta pieni Hitler! Toivotaan, että saataisiin kokea tää vielä joskus toistekkin. :-)

Sunnuntaina suunnattiin koko populan kanssa muumimukien jahtausreissulle Kouvolan kisoihin. Evita kisasi kolme starttia, Reina ja Carma saivat toimia kisamaskotteina. Ja tähän alkuun voi todeta, että Kouvolassa on AINA niin kiva kisata. Mukava tunnelma, ihanan kuuma kasvihuone missä saa hikoilla pelkästä seisomisesta, oikeasti tosi hyvä uusi tekonurmi ja tietty ne muumimukit! Jahti onnistui kohtalaisen hyvin, Evitalle tuloksena triplanollat sijoilla 4,2,2 joten nyt ollaan kahta mukia rikkaampia!

Radoista on pakko kaivaa positiivisia asioita esille, mutta oli siellä sitä kuraakin. Nyt Evita todella kuuntelee ja me toimitaan aika-ajoin tiiminä. Tein varsinkin ekalla radalla tosi tyhmiä ratkaisuja ja se kostautui ylimääräisinä pyörähdyksinä, mikä taas näkyi kellossa. Tsemppi ja asenne oli hyvä, kiitos tästä vaan kaikille kavereille kun tsemppasitte mua niin mahottomasti! Toimii, tätä lisää!

Ja niin, iso kiitos Iidalle ja Sannalle kuvaamisesta. :) Kamera ei oikein tahdo tarkentaa, pitäisiköhän vihdoin korjata se videokamera?

Tällä viikolla Carma täyttää vuoden ja viikonloppuna tiedossa rutkasti agilitya sekä runsaasti oppimista.  Kivaa! Ja ainiin, sisko-Bella ja velipuoli Jiri tulee meille kylään pe-la ajaksi. Bella ja Carma suuntaavat lauantaina Lahden näyttelyyn kasvattajan kanssa ja Jiri pääsee kattelemaan Evin koulutusta. :)
Ja on muuten Carmalla aikamoinen sisko! Kaksi virallista tokokoetta takana ja molemmista ALO1 tulokset ja KP. Sekä kaksi näyttelyä takana ja molemmista ERI. Aaltoja Ipelle. :-)

Tässä edellisen päivityksen lupaamani treenivideot:

Carma melkein 12kk ja toista kertaa treenattiin pienillä rimoilla. :) Tykkään tosta otuksesta paljon. Opettaa hirveesti treenata kahdella täysin erilaisella koiralla, tosin Carman kanssa vasta tutustutaan toisiimme ja Evin kanssa voi tehdä kunnolla. Oli ilo huomata, että rimoillakin kaarrokset oli tosi hyviä, toivotaan että saan ne myös pidettyä tuollaisina! Mun oma pieni kohtaloni.  Treenattiin sama treeni Evin kanssa, mutta Carman treenissä kepit korvattiin kahdella hypyllä.

Carman sunnuntai-illan treenit:

Sitten Eviin.. Niinkun taisin mainita viimeksi, että näissä treeneissä saatiin niin paljon tuhoa aikaan. Keppikulmat ei onnistunut ollenkaan vaikka niitä ollaan harjoiteltu PALJON ja jouduttiin helpottamaan kulmaa videon osoittamalla tavalla. Putki puomi erottelut tuotti aluksi vähän normaalia enemmän haastetta ja Evi irtoili minne sattuu. Pienittiin rata osiin, treenattiin pieniä yksityiskohtia ja lopuksi tehtiin rata kokonaan. Sitten taidettiin jopa saada aikaiseksi nolla. :D Rata oli kivan juostava, ei millään tavalla mahdoton vaan kivoja pieniä kikkailukohtia. Tein ton treenin mun torstain ryhmälle ja halusin itse kokeilla sitä Evin kanssa. No, näköjään oli ihan hyvä idea. :D

Evin 5-vuotis synttäritreenit, lauantai:

Lauantaina meidän mukana oli myös Peräniemen Mirka ja Dana-sheltti. Mirka on ehkä koirineen ihan parasta treeniseuraa!

Mirka & Raution Jaanan Iisan sisko Dana. Kyllä siskoksista huomaa paljon samoja upeita piirteitä. :)

Mitäs muuta. Oon kuluttanut aikaa joka päivä kirjastossa noin 5-6h lukien pääsykokeisiin. Vielä illalla muistiinpanojen kertaus jos vaan silmät jaksaa. Tää on yllättävän kivaa! :)

Mun tosi hyvä treenikaveri Kariniemen Sanni suunnitteli mun pyynnöstä Reinasta tatskan. Reina tarkoittaa espanjaksi kuningatarta ja halusin pohkeeseen kruunun. Sanni suunnitteli ja viime keskiviikkona New Eran Atte laittoi leiman jalkaan. :) Evistähän mulla on niskassa teksti kaunolla "Run Love Run" ja Reinasta nyt toi. Ei kyllä moni tuntematon osaa arvata mitä noi kuvat mulle merkkaa. :-)

Evita täytti tänään jo 5vuotta. Kun kelaa aikaa tuohon pisteeseen, ei voisi uskoa, että siitä on jo niin kauan. Tuolloin tapahtui niin paljon hurjan kivoja juttuja, joita ei tahtoisi unohtaa. :) Toissa viikolla kisattiin myös Joensuussa. Ensimmäiseltä radalta nolla ja sij. 2., kahdelta seuraavalta älyttömät pari pientä virhettä. No, harjoitusta harjoitusta.

Evita aiheutti myös alkuviikosta pari pientä väliin jäänyttä sydämen lyöntiä, mutta onneksi kaikki oli loppupeleissä kuitenkin hyvin. Jätin maanantaina treenit väliin, koska Emppa tuntui jotenkin vaisummalta. Ja onneksi jätin. Illalla Evin takapäästä rupesi vuotamaan ruskeaa erittäin pahanhajuista eritettä. No mä olin ihan varma, että kohtutulehdushan sen on pakko olla, vaikka juoksuista oli jo yli 4kk aikaa. Päästiin seuraavana aamuna heti lääkäriin, Eviltä otettiin pissa -ja verinäytteet ja ne olivat ihan priimaa sekä lämpö normaali. Kohtu ultrattiin eikä siellä näkynyt mitään, rakko ja kohtu normaalit. Kohtu -ja muut tulehdukset voitiin siis sulkea pois. Tunnustelmella ei tuntunut mitään erikoista, mutta kun Eeva koitti vähän syvemmältä niin syy löytyi, anaalit. No voi jösses, ei käynyt mielessäkään, koska ne ei oo ikinä vaivanneet. Nyt sieltä tuli sit sitä tavaraa tuutin täydeltä. Diagnoosiksi anaalit ja hoito-ohjeeksi suihkuttaa takapäätä lämpimällä vedellä viikon ajan. Luojan kiitos se olikin vain noin pieni juttu. Illan Evi tuntui vielä vähän vaisulta, mutta onneksi heti seuraavana aamuna oli jo normaali. Ai että säikäytti taas tämmönen. Mutta pakko kai ajatella positiivisesti, tulipahan tehtyä vähän budjetille kallis terveystarkastus ja nyt taas tiedetään, että kaikki on hyvin. Ja toisaalta, onneksi anaalit rupesivat vuotamaan. En olisi muuten varmaan edes tajunnut ja nyt selvittiin ilman tulehduksia tms. muilta ikäviltä jutuilta.

Muuten ollaan lauman kanssa vaan oltu ja oleiltu, pääsykokeisiinkin on kai pakko vähän yrittää lukea. Ollaan liikuttu ja ulkoiltu paljon, treenattukin siinä sivussa ihan vähän. Evita treenasi synttäritreenit eilen ja vei mua kyllä taas niin 6-0. Se irtosi minne sattui, joka on tosin hyvä, mutta ei olla ikinä tehty niin paljon virheitä. Saatiin me ehkä sadasta toistosta pari oikein. :) Mutta Evi oli ihana pieni viilettäjä.
Carman kanssa ollaan treenattu nyt kaksi kertaa pienillä rimoilla, ikää vähän alle vuosi. Pientä tekniikkaakin ollaan tehty, mm. sylkkäriä. Ja sain yllättyä taas positiivisesti, joka kerran toistot oikein! Hyvä Carma! Videokoostetta viikonlopun treeneistä on luvassa heti kun kerkiän ne väsäämään.

Palaamisiin!

Kuvat: Mirka Peräniemi

Iidalta tipahti haaste ! Nyt poiketaan hieman normaalista ja kerron pari totuutta hihnojen heiluttajasta, minusta. :) 

Tunnuksen saaneen pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

1. Kiitos vaan Iida, nyt mullakin on jotain järkevää tekemistä!
2. Haastetta pukkaa Emmalle, Annalle, Outille ja  Essille
3. Ilmoitetaan.
4. Nyt se alkaa!

1. Parhaiten mua varmaan kuvaa sana tavoitteellisuus. Haluan tehdä asiat niin hyvin kuin pystyn, oppia uutta ja kehittyä. Pienenä mun tavoitteilla ei ollut mitään realistista päämäärää. Muistan kun mentiin Reinan kanssa alkeiskurssille ja lajista mitään tietämättä olin ihan varma, että me voitettiin vähintään maailmanmestaruus. Iitu 10v:llä ei ollut ihan realistiset tavoitteet. Nyt tavoitteet on hieman realistisemmat, mutta tavoitteet pitää olla ja rima pitää asettaa niin ylös, että se on kuitenkin mahdollista kuroa kiinni! Ja mulla on ne tavoitteet kaikessa mitä teen.

2. Stressaan paljon. Painosanalla paljon. Mulla on liikaa aikaa ajatella, vaikka oikeasti sitä aikaa ei ole. Mietin ihan uskomattomia asioita, mitä ihmisen ei pitäisi ajatella ja mun elämä olisi pikkasen helpompaa ilman tätä ihanaa taitoa. Mulla on todella pieni suku, olen ainut lapsi ja mulla on yksi serkku ja sata pikkuserkkua. Ajattelen esimerkiksi sitä, että mitä jos en saa lapsia, en löydä sitä elämäni rakkautta ja jään 50 iässä yksin. Joo, ja meteoriitti voi tippua päähän huomenna. Kaveri rupes tossa vaiheessa nauramaan ja sanoi, että voin sitten vanhana naisena tulla punkkaamaan jouluisin niiden sohvalle. No, toivottavasti näin ei oikeasti käy. :D

3. Mun perhe ja ystävät on mulle jumalattoman tärkeitä. Mulla on todella läheiset välit mun vanhempiin ja voin kertoa niille ihan kaiken. Painosalla kaiken. Ne tietää mun elämästä yhtä jos toista, en tiiä onks tää kauhean normaalia. Ehkä tää on siks menny tällaseks, koska mulla ei ole siskoja keiden kanssa jakaa asiat.

Äiti <3

5. Oon aivan järjettömän tunteellinen ihminen. Osaan kertoa mun läheisille miten paljon tykkään niistä ja sanon sen kun sille tuntuu. Sanon myös sen jos joku ärsyttää enkä oo vaan hiljaa. En tiedä onko tää tulevaisuudessa hyvä vai huono, mutta musta asiat pitää sanoa suoraan. Mulla on myös tosi kova ikävä paria mun kaveria joiden kanssa en ole ollut enää vuoteen oikeastaan ollenkaan yhteyksissä.

Penkkarit 2012

6. Mun on tosi vaikea luottaa keneenkään. Mutta kun on oikeanlaisia ihmisiä ympärillä niin senkin taidon väistämättä oppii. Tässäkin asiassa on kehitytty. :)

7. Reina, Evita ja Carma on mulle kyllä ihan kaikki kaikessa ja parasta mun elämässä. Jos mä jostain välillä stressaan niin niiden terveydestä. Mulla on kolme tervettä koiraa, mutta mä oon suunnilleen aivastuksestakin raahaamassa niitä lekurille. Meidän luotto-eläinlääkäri sanoikin mulle kerran, että "hengitä Iitu vähän, kaikki on hyvin eikä niillä ole hätää". Mutta parempi huolehtia liikaa kuin ei ollenkaan? Onneksi tääkin on vähän jo helpottumassa.

8. Mä tykkään mun elämästä ihan tosi paljon. Oon pikkuhiljaa oppinut tajuamaan ettei huomista vaan voi pelätä. :) Aika rullaa omalla painollaan ja elämästä on vaan osattava nauttia.

.... Iida, ens kerralla mä teen sen haasteen!

Pikaisesti Carman 11kk treenivideo. :)

Nyt oon jo vähän saanut itseäni niskasta kiinni ja ollaan tehty myös tekniikkaa, mutta hyvin hitaalla tahdilla. Jotenkin perus etenemistä tulee treenattua ihan "liikaa", mutta toisaalta, musta koira ei voi ikinä irrota liian hyvin. :) Mulla on vahva visio siitä miltä haluaisin Carman menon näyttävän sitten joskus, aika näyttää päästäänkö ikinä edes lähelle sitä. Edelleen tämän työstäminen jatkuu, sillä välillä ilman etupalkkaa kysyy kysyyy... Videolta näkee hyvin, ensimmäinen pätkä on eka yritys ja toinen luonnollisesti sitten seuraava. Mutta tästä jatketaan. :)

Evin kanssa ollaan tehotreenattu kontakteja ja muu on jäänyt vähemmälle. Puomi ja A on edennyt hyvällä tahdilla, keinu on ottanut muutamia askelia taaksepäin parin lentokeinun jälkeen..... Ärsyttää kun vihdoin saatiin se pitkäjänteisellä työllä hyväksi. No, ainakin on haastetta. :) Toivotaan, ettei tämä nyt rupea kostautumaan kisoissa.

Vihdoin ollaan taas blogin parissa!

Ylppäreiden jälkeen tuli parina päivänä ajeltua muutama jos toinenkin kilometri. Sunnuntaina kisattiin Imatralla ja lähdettiin matkaan Evin ja Carman kanssa. Evin kanssa tuli ihmeellisiä pieniä huolimattomuusvirheitä, joita ollaan kyllä harjoiteltu ja oma vienti oli ihmeellistä varmistelua. Milloinhan oppisin ottamaan kunnolla riskejä, äh!
Agirata päästiin räpiköimällä melkein nollalla, MUTTA Evi teki lentokeinun. Kyllä, LENTOKEINUN. Mitä? :D Piti ihan siristellä silmiä sen jälkeen. Evi ja lentokeinu ei vaan sovi yhteen lauseeseen. Jälkikäteen kyllä harmitti, kun jatkoin radan loppuun enkä ottanut keinua uudestaan, mutta se tapahtui jotenkin niin yllättäen ja sitten oltiinkin jo seuraavalla esteellä menossa.
En oikein tiedä mitä se nyt ajattelee sen pienessä päässä, nimittäin viime treeneissäkin teki lentokeinun. Evi, joka ei ikinä hypi kontakteja. Nyt ollaan sitten muistuteltu keinua pari kertaa hihnan kanssa, täysillä päähän ja vasta sitten luvalla pois kun keinu on kokonaan maassa.

Hyppyrata oli melkein suoraa juoksua. Varmistelua, pari ylimääräistä kurvia liikaa ja eihän näillä pienillä jaloilla sillon kovin älytöntä aikaa saatu. Ja nyt olisi viimeistään taas korkea aika tehdä tälle omalle juoksunopeudelle jotain. Kolmosella taidettiin jäädä 0,80s ja voittajalle jäätiin sitten ihan liikaa. :D Onnea Tanjalle ja Sennalle molempien ratojen voitoista. <3 Huisaa. :)

Tiistaina lähdettiin Savonlinnaan Tarjan ja Tiinan kanssa ja oli kyllä huisan hyvät treenit taas, iso iso kiitos Maarit!! :-) Ihanaa nähdä, että pientä edistystä on tapahtunut joka kerran jälkeen ja oon pitänyt lupaukseni ja harjoitellut asioita kunnolla. Mutta edelleen, niin paljon on tehtävää ja parannettavaa. Maarit, et pääse meistä ikinä eroon, hih. :) Ja toivotaan, että saataisiin kisoihin se viimeinen ripaus ja toi sama tekeminen ja draivi siirtyisi kokonaan sinne kisoihinkin, ihana Emppa.

Ja tässä Reinan protesti parin viikon takaa, kun meillä ei tehty muuta kun luettiin.. Tää EI siis todellakaan ole meillä sallittua. :D Reina vissiin ajatteli, että kun ei muuten huomiota saa niin osallistutaan sitten opiskeluun mukaan. Meillä taidetaan olla nyt ihan tyytyväisiä tähän nykyiseen, korjautuneeseen tilanteeseen. :)

Ihan ekana, nyt on haut haettu. :) Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, meidän uusi koti ensi syksystä lähtien on 1) Jyväskylässä 2) Kuopiossa 3) Joensuussa tai 4) Tampereella. Ylppäreiden jälkeen alkaa armoton lukeminen, yliopistoihin mulla on neljät pääsykokeet (+1?) ja Kuopion AMK:hon olisi kolmet pääsykokeet jos hyvä tuuri käy. Pakko takoa nyt, kun rauta on kuumaa ja tehdä kaikki, että opiskelupaikka avautuisi. :) Mullahan on ollut haave jo kauan, että olisin hakenut Rovaniemen tai Turun oikeustieteelliseen, mutta se jäi. Mulle riitti, kun vilkaisin pääsykoekirjoja ja pystyin toteamaan, ettei se ole just nyt mun juttu. Oon helpottunut tästä valinnasta, nyt mulla on huomattavasti useampi vaihtoehto mistä valita. :)

Treenattu ollaan. Tänään oli Evin ryhmätreenit ja saatiin hyviä juttuja. Evi irtosi minne sattuu, mikä on tietty hyvä! Tästä johtuen tuli aika isojakin ongelmia "helpoissakin" kohdissa. Rakastan tuota Evin päättäväisyyttä, mikä sille on tauon jälkeen tullut. Mistä lie on tuon repinyt, mutta toivottavasti se pysyy.  Hommaa lähdetään taas kokeilemaan kisoihin, Imatralle 25.3. Tää harvakseltaan kisaaminen on oikeastaan aika kivaa. :) 
Oon muutenkin niin uskomattoman rakastunut Eviin. Siinä on vaan sitä jotain, arjessa ja harrastuksissa ja ihan oikeasti vakaasti uskon, että se on "se" koira. Ehkä se sen tättärää-luonne tekee sen, vaikka se on äärimmäisen vaikea koira arjessa. Autojen jahtailut, vieraille koirille äriseminen ym. on kyllä luoneet pienen haasteen pentuaikoina. Onneksi pientä tasoittumista on havaittavissa ja itsemurhayritykset ovat jääneet suurimmaksi osaksi taakse.

Carman kanssa tehtiin eilen pikkutreenit, tällaiset kerta viikkoon on ihan passeli tahti. :) Tehtiin kolmella esteellä itsenäistä työskentelyä ja siitä putkeenlähetystä sekä kaksi toistoa keinua. Keinu on vielä ihan alkeissa, mutta Carma on siinä kyllä reipas. Tulee täpöllä päähän, mutta pieniä ongelmia tulee jarruttamisen suhteen ja siksi on vielä hihnassa. Katsotaan mihin tämä etenee, ensimmäistä kertaa kokeilen keinun opetusta ihan erilaiselle tavalla. Kiitos Tarjalle taas vinkeistä tässäkin!

Ja tää biisi on kyllä niin sopiva tähän elämäntilanteeseen. :-) Vielä kun jaksaa hetken painaa ja sitten voi oikeasti heittää vapaalle! Viimeistään sitten kesäkuun jälkeen. :) Ihana Jukka Poika!

"Älä tyri nyt, älä lyö yli nyt. Älä antaudu angstin valtaan.
Jengi pykinyt, on huolella leikkinyt kuoleman kanssa jo vuosia nyt.
Käy koulut ja hanki pätevyys, et voi panna sitä päihteiden syyks.
Ettet pystynyt pitämään rotia, vaikket nyt kestä sun kotia mee eteenpäin kuin sotilas."

Kävi miten kävi tän opiskelupaikan suhteen, Mikkeliä ja kotia kyllä tulee iso ikävä jos pääsen opiskelemaan. :) Mutta onneksi puhelimet ja autot on keksitty. :)

Näin meillä valmistaudutaan huomisiin ylppäreihin. Ai mikä tärkeysjärjestys? 

Tänään oli teemana takaaleikakukset ja saatiin aikaan hyviä sekä opettavaisia pieniä treenejä. Näitä pitäisi tehdä useammin. :) Huomatkaa myös mun heiluvat kädet. Tää on ollu ikuinen ongelma, miten mä saan nää korjattua? Argh. Omassa ohjauksessa on kyllä vielä niin paljon petrattavaa ettei tosikaan! Mutta siitähän tää laji onkin niin ihana. :)

Löysin Evistä muuten pari kuvaa viime vuodelta Jyväskylän kisoista. Kuvaajana Mikko Marttinen.

Viimeinen rutistus koulun kanssa lähtee käyntiin nyt ja tositoimiin päästään taas ensi viikolla, kun mun osalta käydään kahdet ylppärikokeet, äikän essee ja yhteiskuntaopin reaali. Välillä on kuitenkin pakko repiä aikaa ja suunnata hallille tekemään, nyt oli vuorossa Carma. :)

Carman kanssa ei oikein olla tehty muuta kuin losotettu suoria etenemistreenejä ja teknillinen osaaminen meillä on todella vähäistä. Nyt otin itseäni niskata kiinni ja tehtiin ensimmäisen kerran persjättöjä ja toisen kerran ikinä pimeitä putkikulma. Junnu hiffasi idean hyvin, persjätöissä oli ehkä välillä havaittavissa pientä epävarmuutta, molemipien osalta. Mulla on Carman kanssa ajoitus ja rytmitys vielä ihan hukassa, mutta ehkä asia korjaantuu kunhan ikää tulee lisää ja ennenkaikkea kokemusta molemmille. :)
Myös rimojen nostoa olen mietiskellyt omassa päässä. Carmahan ei ole vielä ollut esteillä rimojen kanssa ja mietin milloin on sopiva aika vilauttaa pieniä hyppyjä. Epävarman kokoluokan takia olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että opetan sekä mini, että medihypyt kunhan ikää tulee lisää, niin eipähän virallisissa kisoissa ainakaan tule ikäviä yllätyksiä. Tahtoisin kuitenkin odottaa hyppyjen kanssa vielä hetken, mikäs kiire tässä niiden kanssa on kun ikääkin on vasta 10kk, mutta on hyvä että menen tän asian kanssa kuitenkin jo ajatuksen tasolla. Tällä hetkellä päässä olisi ajatus, että Carma saataisiin kesän aikana kuvautettua ja tiedettäisiin terveystuloksista tarkemmin, sitten niitä rimoja voisi toivottavasti turvallisin mielin nostaa. :)

Carma 10kk:

Reina & Evita

Joulutauon jälkeen oon ollut aika pahasti pihalla treeneissä. Evin päättäväisyys tehdä ja mennä on tuottanut mulle haastetta ja se varmuus tekemisestä on hukkunut jonnekkin. Evin asenne on hyvä ja tää vaan opettaa. Mun pitää vaan nyt oppia ohjaamaan tuota huutavaa rääväsuuta uudelleen.

Eilen kisattiin Lappeenrannassa ja mulla oli hiukka epävarma olo meidän menosta. Tuloksina hyl ja 0-voitto sekä nyt meillä on osallistumisoikeus MM-karsintoihin.
Ensimmäinen rata, agirata oli kyllä yksi iso fiasko. :D Ensimmäiset viisi estettä meni hyvin ja napakasti, sitten Evillä karkasi "vähän" mopo käsistä. :D Se sinkoili putkiin, väärille hypyille ja mitähän vielä.. Mulla hajosi totaallisesti pakka tossa vaiheessa enkä yhtään tiennyt miten mun piti sitä koiraa ohjata. :D Video oli mun osalta karmeaa katseltavaa, Evi vei mua kun märkää rättiä eikä kuunnellut yhtään, se sinkoili mun jalkojen edestä väärille esteille, valui ja huuuuti. Sanoin Kuopion kisojen jälkeen, että meidän hyppyradalla lähti mopo käsistä, mutta nyt se lähti tuplasti pahemmin. Radan jälkeen mua vaan nauratti. :D Evi tappoi hulluna räsyä ja kamut tuli sanomaan miten Evistä näki sen onnen kun se meni. Mua ei harmittanut ton radan jälkeen yhtään, jos meidän virheet tulee sillä, että koira irtoaa eikä ole kädessä kiinni ja siitä näkee miten onnellinen se on niin sitten niitä virheitä saa ilomielin tulla. Voi Evi.... :)

Hyppyradalta kirjaimellisesti taisteltiin se nolla ja se vieläpä riitti voittoon. Tuli pienenä yllärinä ja oli aika mieletön fiilis ton työvoiton jälkeen. :D Rata ei ollut meiltä mitenkään kaunis ja paljon olisi petrattavaa, mutta asenne ja tahto tehdä meillä oli kohdallaan jos ei muuta. 4-5 väli valui ja pahasti, kepeille ahdistin enkä antanut sen yksi hakea... Ja tuosta 9.esteeltä näkee miten Evi yrittää lähteä väärälle esteelle, sain sen nipin napin ennen hyppyä huudettua takaisin. Tuollaista se meidän meno oli siis koko sen ensimmäisen radan.. :D Pientä päänvaivaa aiheutti myös toiseksi viimeinen este, okseri joka oli ihan tapisssa ja jolta piti kääntyä tiukasti välistävetoon ja viimeiselle esteelle. Mun oma moka ettei olla harjoiteltu okserilta noin tiukkoja käännöksiä joten siinä oli ihan tietoinen veto antaa sen ensin hypätä okseri rauhassa ja vasta sitten kääntää, joten siitä syystä tuo kohta valui myös. Tää kohta menee ehdottomasti harjoiteltavaksi.

Video hypärin nollasta

Sami Topra mittasi kisoissa Carman epävirallisesti, ikää on reilu 10kk. Tuomio oli hänen kohdaltaan "mininä kiertoon". Se on kuulema ihan muutamista milleistä kiinni, kun pää on paikallaan niin on mini, heti kun rupeaa heilumaan niin menee mediksi. Sami sanoi, että on kooltaan varmaan n. 34,8cm, mutta heiluminen nostaa sitä heti suuremmaksi. Carman korkea säkä sai myös mainintaa, joka ei myöskään kyllä helpota asiaa yhtään. Edelleen joudutaan siis jännittämään, eikä mikään ole varmaa. Mun mielenterveyttä koetellaan pahemman kerran. :D Onneksi mulla oli joukko ihania kamuja mittauksessa mukana katsomassa ja seuraamassa tilannetta. Nyt toivotaan, että Carma oppii seisomaan kunnolla paikallaan tai sitten kasvaisi kunnolla vielä sen muutaman sentin. Kasvamiseen en kuitenkaan jaksa uskoa, korkeutta ei ole pitkään aikaan tullut lisää, kroppa on vaan kehittynyt aikuisemmaksi. Mutta kattellaan mihin tää kehittyy.

Kulunut viikko on ollut kiireinen, eikä mun sosiaaliselle elämälle hirveästi ole ollut aikaa. :D Maanantaina oli Evin ryhmätreenit, tiistaina Carma pääsi hallille leikkimään villispennun kanssa josta on tuleva kuulokoira, keskiviikkona ja torstaina koulutin, perjantaina Carman kanssa lyhyt puomitreeni ja leikkituokio koirakamujen kanssa, lauantaina oli Evin kisat Lappeenrannassa ja tänään mennään Carman ja Mirkan&Minan kanssa hallille. Kiirettä pitää!

Ainiin muuten, se perhe joka kävi tutustumassa Reinaan pari viikkoa sitten omistavat nytten villispennun, he päätyivät pentuun mitä olivat jo jonkin aikaa miettineet. :) Jee! Meidän seurassa on siis uusi minivillis ;) Ohimennen näin pennun pihalta, todella reipas ja hyväkroppainen tyyppi, ei pelännyt Eviäkään yhtään. Kun ylppärit on ohi niin pitää mennä tutustumaan pieneen tarkemmin.

On kaksi ihmistyyppiä, ne jotka saavat potkua treeneihin jos kiukuttaa ja kaikki potkii päähän, sitten on niitä joille treeni ei todellakaan ole oikea lääke siihen. No, testatusti minä kuulun ainakin tuohon jälkimmäiseen.

Eilen treenattiin. Rata oli tosi kiva ja haastava, jälleen. Treeniporukka ja koutsi huippuja ja koiralla draivi ja into tehdä. No, mä olin vissiin noussut VÄHÄN väärällä jalalla eli sanomattakin selvää ettei homma oikein toiminut. Jos asia sanotaan nätisti, mulla ei toiminut kyllä yhtään mikään. :D Kiukutti, mun stressi ja ahdistus kuului ohjauksesta, käskytys oli todella kireää ja se välittyi tottakai kaikkeen muuhun. En ehkä ollut maailman parasta seuraa siinä vaiheessa kellekkään, edes mun koulukirjoille. Tai olin, treenien jälkeen lumilapio oli mun ja Helin paras ystävä, lapoitiin hallin seinien vieressä kasaantuneet lumet pois ja pohdittiin elämää. Olo parani kummasti!

Kannattavinta olisi ollut varmaan jättää treenit väliin kun tiesin jo lähtiessäni että on kiire kiire kiire stressaa ja ahidstaa. Mutta pitää yrittää kääntää tääkin positiiviseksi, ainakin nyt mä opin, että mun, Evin ja ihan kaikkien ihanien kamujen takia on parasta jäädä kotiin jos kiukuttaa ja hakata vaikka nyrkkeilysäkkiä mielummin. :) Ensimmäistä kertaa treenien jälkeen itketti miten sekava ja epäreilu olin Eviä kohtaan, se yirtti parhaansa ja mä sössin, ei sekään voinut silloin tehdä oikein. Peiliin saan siis vain katsoa, koira oli mitä mainioin ja se yritti kympillä. :) Mutta treenien jälkeen lunta lapioidessa heittelin Eville lumipalloja hankeen ja se juoksi iloisesti niiden perässä. Siitä näki, että se oli onnellinen, se pääsi tekemään sen rakastamaa lajia yhdessä.

Illalla ennen nukkumaan menoa katsoin vielä videolta ratoja moneen kertaan, se oli kyllä kaikkea sitä miltä se tuntui ja miltä kuvailin. Tällä kertaa agility ei ollut mulle "niiin kivaa" tai "niiin huippua" mitä se yleensä aina on. Tämmöiset kasvattaa kyllä paljon. Kaikillehan on sallittua huonot päivät, mutta mä haluan mielummin olla treeneissä se iloinen ja positiivinen Iitu mikä oon ollut. :) Tuo ei ollut videoltakaan kivaa katsottavaa!

Tänään töiden jälkeen suunnattiin hallille ihan vaan Evin kanssa kaksin leikkimään. Mua vaivas toi eilinen ja halusin nähdä, että molemmilla on varmasti hyvä fiilis. Evi oikein veti hallille ja juoksi oven eteen häntä heiluen kun päästin sen vapaaksi. Leikittiin, mua nauratti ja Evi rallatteli pitkin hallia lelu suussa. :) Huh, ihana Emppa, ei siinä voinut olla muu kuin hyvä fiilin kun näki miten Evin suuret sammakonsilmät nautti. Tehtiin myös kerran puomi ja sekin oli hyvä.

Mulla on kyllä maailman parhaat treenikamut ja koutsit ja oon niistä niiiin onnellinen. :)  Pitää olla onnellinen, että oon saanut noin ihania ihmisiä ympärille. Ja muistaa, ryhtiä ja rentoutta, mun pitää osata nauraa omille virheille!

Teidän kaikkien nauruhermoja säästellen, videoon on poimittu vain "parhaat palat". Tästä on suunta vain ylöspäin. :) Enjoy:

... Reinalla siis, sillä mittariin napsahti jo 9 vuotta. Paljon onnea myös ihanille siskoille Helinin Outin Viljalle Tampereelle ja Iinekselle Sahalahteen. :)

synttärisankari <3

Reina pääsi synttäreiden kunniaksi eilen hallille tekemään hurjat kolme kertaa putkea ja leikkimään lasten kanssa. :) Yksi lapsiperhe meidän seurasta tuli eilen tutustumaan Reinaan sekä Evitaan ja voi sitä Reinan onnea kun lapset heitteli sille lumipalloa hankeen.. :) Toivottavasti me siis saataisiin meidän seuraan joskus uusi villis, hih!

Mulle tuli tänään vähän haikee fiilis aamulla, kun herättiin ja pääsi toivottamaan synttärisankarille onnea ja antamaan lahjan. Nyt iski taas se vanhenemisen todellisuus suoraan kasvoille. Reina on vaan niin tajuttoman rakas, ettei sitä voi edes käsittää. Meillä on niin paljon hyviä muistoja, ihan joka asiassa. Mä muistan edelleen todella tarkasti sen päivän, kun näin sisarukset pentuina ensimmäisen kerran. Enkä ole vieläkään nähnyt yhtä ILOISIA ja SOSIAALISIA pentuja, missään rodussa. Kun meille avattiin ulko-ovi, Reina sisaruksineen hyppi pentuaitauksessa tasajalkaa ja, kun me mentiin aitaukseen niin kaikki tulivat suoraan syliin ja kimppuun... Enempää ei tarvittu, että 10-vuotias Iitu hurmattiin. Ja hitsi, miten se kuva on edelleen niin tarkasti mielessä.

Eviä ja Reinaa kun vertaa, Reina on aina ollut noista kahdesta se joista kaikki vieraat tykkää. Reina on luonteeltaan kaikkien ihmisten koira, se rakastaa ihmisiä niin suurella sydämellä. Evi on taas ollut se, joka ei välitä kenestäkään muusta ihmisestä kun omasta perheestä, se kyllä menee moikkaamaan ja saattaa jopa viedä lelun vieraille, mutta ei sitä kiinnosta samalla tavalla.

Ihan itku tulee kun tätä kirjoittaa, mä oon vaan niin onnellinen. :) Mun ihana oma Reina. Ne kaikki älyttömät kokemukset mitä ollaan saatu kokea kaikkine pettymyksineen ja miten paljon Reina on opettanut.  Mutta onneksi Reina on edelleen todella hyvässä kunnossa ja toivottavasti on meidän seuranaan vielä piiiitkäään. :) Reinan Vilja-siskon omistaja Helinin Outi laittoi tänään tosi ihanasti Facebookkiin ja kiteytti kyllä kaikki fiilikset. Outia lainatakseni "Ei ole ne muistot mihinkään pyyhkeytynyt kun kanssa siskokset näin kolmen viikon iässä ensi kerran. Viljan haun kotiin, teihin tutustumisen ... elämään mahtuu niin paljon ♥"

KIITOS! <3

Mutta nytten sitten taas arkisiin asioihin.

Viikko sitten tiistaina lähettiin Evin ja Carman kanssa ajelemaan Savonlinnaan Maaritin luokse. Mun Opel-tilataksini kuljetti meidät taas hyvin perille, mutta navigaattorin kanssa ei oltu tälläerää ihan samalla aaltopituudella. Eksyin Savonlinnan keskustaan (....) ja mun oli pakko soittaa Maaritille, että miten mä pääsen pois sieltä. Aikani siellä ajellessa lopulta löysin hallin enkä edes ollut pahasti myöhässä. Ja kyllä, jos mä eksyn Savonlinnan keskustaan ja Helsingin rautatieasemalle niin, että mun pitää kaksi kertaa käydä kysymässä ihmisiltä mistä voin ostaa junalipun niin voi vissiin päätellä, että mun 10v partioajoilla en ollut kamalan skarppi suunnistustunneilla..

Mutta kaiken kaikkiaan, hyvät treenit saatiin aikaan! Ja nyt on jo todettava, olen KATEELLINEN siitä hallista ja lämpöasteista. Mutta aina kun kateus iskee, pitää ajatella: kerran me treenataan meidän pienessä kylmässä hallissa talvisin niin osataanpahan sitten arvostaa kesää! :D
Evin kanssa keskityttiin löytämään oikea balanssi niistosokkariin ja löytyihän se kun aikamme hinkattiin. Sillon kun mä tiedän miten mun pitää olla niin Evi kääntyy todella todella pienesti. Tätä pitää harjoitella mulle itselleni vielä vahvemmaksi. Ja se fiilis, EVI KÄÄNTYY! Hei, tätä ei ois vielä syksyllä uskonut. :D

Toisena projektina käytiin läpi puomia. Muuten joo ok, mutta alastulo mätti. Siinä ei vieläkään ole sellaista räväkkyyttä mitä haluaisin. Maaritin vinkeillä lähdetään nyt hakemaan lisää vauhtia alastuloon, muuten puomi on oikein oikein hyvä! Mutta paljon vaatii edelleen töitä. Ollaan nyt ahkerasti käyty tekemässä pelkkää puomia,  pari toistoa useasti ja nyt jo on havaittavissa edistystä. Heti kun en itse jäkitä ja jännitä niin Evikin rentoutuu. Ai mikä hullu mä oon, jos löysin itseni keskiviikko aamuna kello 06:05 tekemästä Evin kanssa kolme toistoa puomia ja sitten töihin?

Evin ryhmätreenit alkoi myös eilen Tarjan ryhmässä ja ollaan kyllä niin sen tarpeessa..  Oma nuppi ei toiminut, oma kunto ei kestänyt ja Evi vei mua ihan 6-0. Yritti mm. testata ihan tosissaan lähdössä ja varastaa, vaikka noi on meillä aina ollut tosi vahvat. Ihme touhua.. 
Tarja oli tehnyt ihan mielettömän kivan radan! Se oli teknisesti tosi haastava, vaati paljon leijeröintiä ja irtoamista. Ensimmäisellä kerralla en vaatinut koiralta yhtään vaan vein sen helpoimmalla mahdollisella tavalla eikä mun radanlukutaito pelittänyt ollenkaan.. Argh.  Pienen perseelle potkimisen jälkeen hommaan löytyi jo järki ja se tekemisen meininki. Harmittaa ihan ettei saatu tätä rataa videolle. Paljon jäi mun oman pienen pääni sisään mietittävää ja varmasti käydään treenaamassa joskus paria kohtaa uudestaan. Mutta ainakin sai taas vahvistusta, että Evi irtoaa ja kestää leijeröinttin kunhan vaan siltä vaatii! Mutta omalle päälle paljon paljon töitä, että saadaan homma taas ruotuun. Tauon aikana meillä pääsee ote vähän lipsumaan, mutta jospa se taas tästä. Onneksi meillä on hyvä koutsi, joka auttaa meitä tässä. :)

Carma on saanut kyllä viettää treenirintamalla nyt niin lupsakkaa aikaa ettei tosikaan. Savonlinnassa se pääsi vähän humputtelemaan ja sunnuntaina tein kaksi toistoa puomille, siinä se. Ei mitenkään ole kerennyt vääntäytymään hallille sen kanssa kun on yrittänyt panostaa Eviin. Mutta kerkeää sitä vielä ja ensi sunnuntaina pääsee Carmakin vihdoin treenaamaan :)
............... Ellei koulu ole ehtinyt tappamaan mua ennen sitä. Huh sitä lukemisen määrää mikä mua odottaa. Eli tässä tää tälläerää, mä otan koirat kainaloon ja lähden lukemaan!

Matkalaiset

.... ja tämän blogipäivityksen jälkeen kaadun sänkyyn enkä varmasti nouse sieltä ennen huomista päivää.

Perjantaina, viikon viimeisenä arkipäivänä ja "viikonlopun" aloituksena suuntasin takaisin kouluun ja kohti äidinkielen ylioppilaskirjoituksia. Voi sitä tunnetta, kun tajusi, että tästä se kevään rumba oikeasti alkaa.... Koe oli positiivinen yllätys, joka kyllä oli todellinen järkytys illalla, kun kuuli sensoreiden suusta mitä niihin konsepteihin OLISI pitänyt kirjoittaa. No mutta.... jokainen tulkitsee tekstit vähän eri tavalla. Haittaaksse? :) Salista poistuin jo klo 14.00 (kyllä, vielä olisi ollut tunti armollista kirjoitusaikaa jäljellä!) ja 5tunnin rääkin jälkeen suuntasin suoraan töihin. Illalla vaivuin suoraan peiton alle ja valmistautumaan seuraavaan aamuun.
Lauantaina herätyskello soi klo 6.00 ja olisi niin tenyt mieli vain kääntää kylkeä. Mutta eikun ylös ja töihin. Töiden jälkeen suoraan koirat lenkille ja samantien hallille treenaamaan ensin Carman kanssa ja sitten Evin. Kotona olin klo 18.30.  Sunnuntaina taas aamulla töihin, sitten moikkaamaan koirakamuja, sukuloimaan ja koulukamun kanssa luistelmaan.
...... Ja NYT alkaa mun viikonloppu. Tasan kaksi ihanaa vapaapäivää tiedossa. Niin luksusta!!

Mutta, ei saa valittaa. :) Töitä on kiva tehdä kun on ihan huiput työkamut! Ja enää ei stressaa edes syksyn rahatilanne, sillä jos mä pääsen opiskelemaan niin tiedän, että kyllä mä pärjään ihan omilla avuilla. Ainakin edes hetken. :) Ja on kivaa, että ei vaan tarvitse olla ja röhnöttää kotona paikoillaan!
Ja suurin kiitos kaikesta kuuluu porukoille, mä en nyt varmaan selviäisi ilman niitä. Vanhemmista on koirien hoidossa käsittämättömän suuri apu työpäivinä. Kummasti helpottaa ajatus, kun tietää, että koirat saavat ruuat nassuun, pääsee pitkille lenkeille ja niillä on aktiviteettejä sekä tekemistä koko ajan  kotona. Eihän mua kohta enää edes täällä tarvita. :D

Mutta sitten lauantain treeneihin. Pienen sisäisen kamppailun jälkeen sain itseni hallille, vaikka jalkoja puudutti ja tuntui , että niissä olisi roikkunut kasa kiviä taakkana. Kummasti pisti taas motivoimaan, kun tajusin ettei Evi ole näiden kovien pakkasten takia päässyt pieneen hetkeen treenaamaan. Ensin siis koirat lenkille ja sitten nenä kohti hallia.
Evin kanssa vahvistettiin avokulmaa kepeille ja se tuli näköjään taas tarpeeseen. Toistoja tehtiin yhteensä kuusi, kaksi kovemmalla vauhdilla, neljä pienemmällä. Treenien alussa kaksi ekaa kertaa Evi ampui suoraan kakkosväliin, loput toistot oikein. Plakkarissa oli siis enemmän onnistuineita toistoja kuin epäonnistuneita, mutta voihan ärsytys sentään. Tuosta kulmasta pari ensimmäistä toistoa menee AINA väärin ja idea ymmärretään vasta sitten. Ja kun ottaa huomioon että kulma ei ole edes vaikea ja me kyllä osataan tehdä oikein vaikeammastakin. Mutta, treeniä ja varmuutta lisää noihin. Musta on vaan kivaa, että on haastetta ja sitten joskus se toivottavasti palkitaan onnistumisella. :)

Carman pääsi hömpöttelemään ihan vaan hetkeksi, tehtiin neljä toistoa puomille. Ollaan nyt siirrytty puomin pelkästä alastulosta kokonaiseen puomiin ja ollaan päästy tekemään sitä paristi. Hyvin se hiffaa idean, tietää kyllä miten kontakti täytyy lopussa suorittaa. Kokonaisella puomilla vauhti ei ole mitenkään hurja, mutta ehkä sen ei vielä tarvitsekkaan olla. :)

Evin kepeistä video ohessa. Tästä niin näkee miten mä taas rynnin ihan liikaa itse kepeille, mutta minkäs teet kun jalat etenee aivoja kovempaa.. Ajatuksen tasolle taas jäi, että lähettäisin Evin kaukaa kepeille. :D Mun pitäs oppia hallitsemaan mun jalat.. Ja kädet myös. Ja tiedän, että mun sijoittuminen niistosokkarissa on aivan kamala. :D Välillä ahdistaa katsoa omia videoita, kun tajuaa miten paljon omassa ohjauksessa tekee virheitä. Mutta Evi on kyllä ihan huippu, sössin mä miten vaan. :)

Mitä ensi viikolla? Tiistaina otetaan nokka kohti Savonlinnaa ja lähdetään treenaamaan Maaritin luokse lämpöiseen halliin, niin luksusta! :) Ihanaa, että pääseen keskittymään Eviin ja treenaamaan sen kanssa kunnolla.
Treenirintamalle ei ole sitten hetkeen muita suunnitelmia, aika paljon joudutaan poikkeamaan treenisuunnitelmasta. Ajattelin, että palataan vanhaan kaavaan nyt kun kevät tulee ja, että Evin treeneiksi riittää ryhmätreenit per viikko ja käydään joskus tekemässä lyhyitä tekniikkajuttuja yksin hallilla. Mutta vain ja ainoastaan jos on aikaa, siitä ei pidä ottaa turhaa stressiä.  Ja jos on kisat viikonloppuna niin sillon riittää kyllä yhdet treenit viikolle ja ilman kisoja kahdet treenit viikolle on kyllä ihan maksimi.
Loppuviikko tulee sitten poikkeamaan normaalista arjesta. Torstaina on tutuksi tulleet penkkarit ja perjantaina suunnataan Helsinkiin ja siitä abiristeilylle. Saa nähdä mitä tuleva viikko pitää mukanaan.... Toivottavasti hyviä muistoja hyvien ystävien kanssa! :)

Nyt nukkumaan, että huomenna jaksaa paahtaa yhteiskuntaopin kirjojen parissa. Tänään taas tajusi, että pakko kai se on välillä kaivaa ne kirjatkin esille.

Kivoja viikon viimeisiä tunteja kaikille! :)

Tasan 3kk kisatauko päättyi eilen, kun starttasimme kahdella radalla Kuopiossa. :) Oli ihan sairaan kivaa päästä pitkästä aikaa baanalle! Minien tuomarina toimi Anne Viitanen ja hän oli suunnitellut ihan tosi mukavat radat. Olin ilmoittanut työkuvioiden takia Evin vain kahdelle viimeiselle radalle, tarjolla olisi ollut siis kolme rataa. Hitsi miten harmitti, kun kerkesin paikalle tosi hyvissä ajoin, koska mulla ei ollutkaan sunnuntaina töitä ja näin miten mukava heti ensimmäinen rata olisi ollut. Mutta ainakin aloitettiin kisakausi vähän kevyemmin. :)

Ensimmäiseltä radalta tuloksena nolla ja 3.sija. Mun ainut tavoite agiradalle oli, että oma pää kestäisi kontakteilla ja pystyisin juoksemaan ne täysillä läpi. No, enpähän pystynyt ja tuntui, että etenkin keinulla meillä kesti ikuisuus. Muutenkin tuntui, että liikuin kun tervassa eikä meno ollut mitään parasta omalta osaltani. Evi oli kuitenkin huippu ja yritti todella tehdä kunnolla. Nollalla rata kuitenkin maaliin ja meidän sijoitus oli mulle todellinen ylläri. Rata ei tuntunut parhaalta mahdolliselta ja kilpakumppanit olivat kovia. Mutta todella todella iloinen ylläri :)

Toinen rata oli hyppis ja siitä hyl. Alku tuntui hyvältä, mutta mun osalta loppurata oli todellinen pohjanoteeraus.. :D Evi irtoili minne sattuu, mutta nyt kun videolta katsoo niin ohjasin sen ihan suoraan niille esteille minne se sinkosi. Mun ohjaus oli niin alkeellista, että voisin pyytää lähetettä takaisin alkeiskurssille. :D Oon katsonut tota videota uudelleen ja uudelleen ja miettinyt, että mitähän mun päässä oikein liikkui. Ei vissiin ainakaan napakka ohjaaminen. 
Esitys alkaa siis esteeltä kymmenen, putkelta. Mentiin siis väärään päähän ja siitä hylky. Nyt kun katsoo niin sinne väärään päähänhän mä sen suoraan ohjasin. :D Kysyn itseltäni, MISSÄ MUN VETÄVÄ KÄSI ON ja minne mun kroppa oikein näyttää? Hei ihan totta.. :D Sitten muurilta ei pitänyt hypätä viereistä hyppyä vaan piti mennä suoraan sille hypylle minkä ohi Evi tuli. Mulla meni tosta pasmat niin sekaisin, että loppuradasta olinkin sitten ihan väärinpäin. :D
No, voin ainakin katsoa vaan itseäni peilistä ja todeta, että koira teki oikein ja mä itse sekoilin ihan omiani. Etenkin nyt tajuaa, miten videoita katsoessakin oppii. Ja tää on hyvä paikka mun oppia nauramaan mun omille virheille. :D

Mutta kuitenkin, kisoista jäi tosi hyvä fiilis! Meillä oli ihan sairaan kivaa ja saatiin paljon lisää eväitä siihen mitä pitää treenata. Musta on niin ihanaa tehdä Evin kanssa. :) Ja Minnalle tosi iso kiitos kaikesta, seurasta ja ratojen kuvauksesta! Minna on mun hyvä kaverini jo Mikkelin ajoilta, mutta nyt asuu Kuopiossa ja oli ihanaa, että "ei koiraihminen" tykkäsi olla kisoissa mukana ja oli ihan innoissaan. Ehkäpä Minna nähdään kisoissa joskus muulloinkin mukana. :)

Sitten Carmaan. Otettiin tästä päivästä hyöty irti ja suunnattiin heti treenaamaan, koska pakkanen laski alle -10 asteeseen. Tuntui ihan todella lämpimältä sen -34 jälkeen. Tehtiin irtoamista ja kunhan vaan mentiin. Olipahan kivaa. :) Noi tarvitsis edelleen paljon vahvistamista ja pitäisi pystyä lähettämään sitä putkiin vieläkin kauempaan. Mutta tosi hyvä fiilis jäi!
Toivotaan, että nää pakkaset pysyis nyt edes hetken kurissa, että voitaisiin käydä tekemässä molempien koirien kanssa pikkutreenejä kerran tai kaksi viikossa. Ja Evin ohjatut treenit alkaa ensi viikolla, joten toivotaan, että päästään vihdoin kunnolla treenaamaan!

---------------------------------------------------------------

Sitten Berttaan. Monet varmasti jo tietävät, että Mikkelissä 1.2 kaverini isovillakoiran päälle hyökättiin ja sen seurauksena Bertta pääsi karkuun. Berttaa ei ole edelleenkään löydetty ja Mikkelissä on oikeasti massiiviset etsinnät käynnissä. Itse olin perjantaina mukana etsinnöissä ja reilun kuuden tunnin ajan rämmittiin metsässä, kierreltiin kaduilla, jututettiin tuntemattomia ihmisiä, kierreltiin autolla ympäriinsä..... Eikä mitään. Yöllä saatiin jälkikoira paikalle, joka löysi Bertan tuoreet jäljet 5km matkalta.
Viikonlopun aikana kuitenkin rupesi tapahtumaan. Liikkui huhu, että perjantai-iltana Mikkelin VR:n ratapihalta oli otettu kiinni koira, jolla oli roikkunut perässään hihna. Tämä huhu on todettu oikeaksi, mutta edelleenkään ei ole tietoa, kenen koira on otettu kiinni, koska kiinniottaja ei ole ilmottautunut poliisille. Nyt peukut pystyyn, että koira olisi Bertta ja, että hän pääsee turvallisesti kotiin. Huoli on kaikilla todella kova. Joten edelleen, kaikki mahdolliset havainnot suoraan poliisille!! Toivottavasti tämä saataisiin pian päättymään iloisesti.

Juttu Iltalehdessä: Löytääkö Bertta kotiin?

Olisi hienoa, jos tämä uutinen saataisiin leviämään vielä useampien ihmisten korviin ja mahdollisen kiinniottaja kuulisi tämän myös.

Huomio kaikki Mikkeliläiset ja kaikki te, joiden ystäviä, sukulaisia tms asustelee täällä!

Liikun ikävällä asialla kaverini puolesta:
TUSKUSSA 1.2.2012 klo 9.00 katosi harmaa isovillakoiranarttu Bertta. Bertta säikähti kodin parkkipaikalla kimppuun hyökännyttä vierasta koiraa ja pääsi karkuun, perässä roikkui ainakin katoamishetkellä hihna. Perheen muut koirat ovat turvallisesti kotona.
Bertta on 10kk ikäinen ja, jos koira näyttää pelokkaalta/aralta niin toivomus on, että koiraa ei yritetä ottaa kiinni vaan heti havainto Katjalle/050-5714192 tai vaihtoehtoisesti poliisille tai Mikkelin Eläinsuojeluyhdistykseen.

Tästä liikkuu ahkerasti tietoa Mikkelin alueen ihmisten kännyköissä sekä facebookissa ja ainakin myös paikallisradioihin sekä takseille on ilmoitettu ja katoamisilmoituksia levitelty kadulle. Sekä ihmiset ovat runsain määrin lähteneet partioimaan ulos. Mutta kaikki apu on tarpeen. Te joiden tuttavia, ystäviä tai sukulaisia asuu täällä niin pienikin ilmoitus heille kyseisestä asiasta olisi kullanarvoinen. Rukoillaan, että pieni Bertta saadaan pois pakkasesta!! Vielä ei ole ainuttakaan havaintoa katoamisen jälkeen.

.. niin se aika menee, eilen, perjantain 27. päivä pesueelle pamahti mittariin 9kk. Pentuaika lähenee koko ajan loppuaan, eikä enää olee montaa kuukautta, kun voidaan juhlia ensimmäisiä oikeita synttäreitä, 1vuoden ikää. :)

Viikolla treenisuunnitelmat vähän muuttui. Carma treenasi suunnitelmien mukaan kerran, vahvistettiin yksittäisiä esteitä ja pidettiin kivaa. Tällainen rento, todella lyhyt ja yksinkertainen treeni teki ihan hyvää. :) Evitan kanssa treenilistaan kuului käydä vain kerran tekemässä kontakteja, mutta vilkaisin huvikseni ensi viikon sääennusteita ja meidän hallin pakkasraja tulee paukkumaan aika koville lukemille. Joten jos ne pitävät paikkansa, meidän lämmittämättömässä tekonurmihallissa ei hirveästi yli -20 asteen pakkasilla treenata. Torstaina oli päivällä 12 aikaan vain -10 astetta, joten me suunnattiin Evin kanssa hallille toisen kerran, tehtiin pari toistoa A:ta ja pari toistoa puomia. Reina pääsi myös leikkimään räsyn kanssa hallille. :) Ihan fiksu veto oli käydä päivällä hallilla, sillä kuusi tuntia myöhemmin pakkanen oli noussut melkein 10 astetta ylemmäksi ja seitsemän aikaan illalla olisi ollut mun kouluttamani ryhmän treenivuoro.. Pakkaset, mulla olisi pieni pyyntö: ei ihan kauhean kovia pakkasia enää, kiitos! Vaikka mulla on pieni kutina, että tästä se kunnon talvi vasta alkaa. Nyt olisi muuten lämmitetty halli aika luksusta, mutta ehkä tää kesällä vähän tasapainottuu kun on mahdollisuus treenata kahdella kisamittaisella kivituhkakentällä.

Video Evin puomista:

Mua edelleen mietityttää noi kontaktit ja mietin, että milloin ne on sellaiset kun niiden "pitäisi" olla. Siitä tää laji on vaan niin kiehtova, ettei mikää oo koskaan tarpeeksi valmis.  Kuitenkin ensimmäisenä voin sanoa, että olen tullut siihen tulokseen, että Evi on mun koirista viimeinen, jolla on automaattisesti juoksukontaktit. Carman kanssa oli sanomattakin selvää, että sille opetetaan kontaktit eri tavalla, pysäytyksillä, mutta olen miettinyt miksi aikoinani päädyin Evin kanssa juoksukontakteihin. Varmaan tuo todella pieni koko ja ei kovin suuri askelpituus ajoivat mut tähän opetustapaan. Evin laukan tai ravin askelpituus on niin pieni, että pakosti osuu kontaktipinnalle, kunhan vain se juostaan loppuun asti.

Ehkä mun opetusmetodeissa on ollut vähän vikaa ja olen tehnyt paljon väärin, mutta ollaan jouduttu painimaan ihan törkeästi töitä sen eteen, että Evin kontaktit on edes tuossa jamassa mitä ne nyt on ja Evi täyttää kuitenkin huhtikuussa "jo" 5vuotta. Kontaktit ovat nyt muuten ihan hyvät, mutta kuten videosta näkee, alastulot ovat vieläkin hitaammat kuin muu kontakti. Tavoitteena olisi, että joku päivä Evi painaa koko kontaktin alusta loppuun samalla draivilla, ilman, että mun tarvitsee yhtään pelätä tai miettiä osuuko se alastulolle. Saa nähdä miten tässä käy.
Tiedän, että Evin kontaktiopetuksessa olen aikoinani tehnyt todella suuria virheitä, mutta niistä voi nyt yrittää oppia jotain ja olla jatkossa viisaampi. Tein vielä viime vuoden viimeisissäkin kisoissa sitä, että saatoin itse ruveta himmailemaan alastulolla ja "pelkäsin", että osuuko Evi kontaktipinnalle. Tässä voisi olla yksi aika olennainen syy siihen, miksi Evi rupeaa himmailemaan alastulolla. Kun rupeaa miettimään, Evi ei tee kontaktivirheitä kisoissa eikä treeneissä oikeastaan ikinä, pari tilastovirhettä on tosin sattunut joten en voi sanoa "ei koskaan". Siksi kysyn nyt itseltäni, että miksi ihmeessä himmailen enkä vain luota?

Nyt olen asettanut omalle pääkopalleni tavoitteen: vahvistetaan kontakteja ja yritetään saada meille niitä parhaita mahdollisia toistoja tavalla, että juoksen itse aina täysiä kontaktin läpi, myös kisoissa. Ja treeneissä todella paljon palkkaa ja hyödynnetään etupalkkaa. Jos sattuisi tapahtumaan, että Evi osuu kontaktipinnalle muttei juokse sitä alas asti vaan hyppäämällä hyppää sieltä pois, ainahan sen voi ottaa uudelleen jos tuomari antaa siihen luvan ja poistua sitten radalta. Mutta paljon positiivista edistystä kontakteilla on myös tapahtunut, mutta toivottavasti saadaan vielä nuo alastulot kunnolla toimimaan. :) Ja mulla olisi isona haaveena saada joskus Eville oikeasti itsenäiset kontaktit. En nyt tarkoita parin metrin etäisyytttä kontakteista vaan, että voisin sijoittua minne vain. Mutta se on ison työn takana eikä tule vielä olemaan valmis pitkään aikaan, mutta me toivotaan ja yritetään! :) Tiedän, että kaikki riippuu siitä miten mä itse onnistun kertomaan haluamani Eville. Se tekee kaiken juuri niin kuin sille sanotaan eikä tee tahallaan mitään itse väärin, joten mun pitää olla sille mahdollisimman reilu ja johdonmukainen, enkä saa soveltaa omiani tai olla epäselkeä.

Mulla loppui nyt koulu, joten mulla on enemmän aikaa olla kotona koirien kanssa, vaikka työt alkaa. Niin parasta. Ensi viikolle ollaan suunniteltu kaikkea tekemistä kotiin, jopa TOKOILUA. :D Ja toivottavasti pakkaset ei olisi kauhean kovat niin päästäisiin koko jengi kunnolla pitkäksi aikaa lumihankijuoksemaan.

Otin muuten intohimoisen tavoitteen ja ilmottauduin Evin kanssa Kuopion 5.2 kisoihin kahdelle vikalle radalle. Saa nähdä kerkeänkö ajelemaan sinne, kun aamulla on ensin mentävä töihin, mutta kaikkeni teen että keretään koska minit on vasta vikana illalla. Ja ehdoton tavoite nro 1 olisi testata mun omaa päätä kontakteilla. :) 

Mutta nyt, hyvää loppuviikkoa!

Miten voi olla aikaa pyöritellä asioita päässä, vaikka mm. kunnolla kerkeät istumaan vasta kymmenen jälkeen illalla? 

Tuleva kevät luo jonkinlaisia paineita, vaikka odotan sitä innolla. Kiireinen aikataulu luo haasteita, mikä on kivaa, mutta toisaalta stressaa miten kerkeää hoitamaan kaikki haluamat asit. Odotan jo pääsykokeiden jälkeistä aikaa, silloin voi hetken ottaa ihan rauhallisesti. :)En ehkä uskalla edes kuvitella mitä kaikkea pientä lisätekemistä olisin saanut, jos olisin ilmottautunut harkitsemalleni valmennuskurssille, oli ehkä ihan fiksu veto jättää se pois. Suunnitelmat ovat menneet jokseenkin ihan putkeen, joten iloinen voin olla, mutta pakosti jotkin asiat kulkevat ristiriidassa keskenään. Odotan tulevia töitäni innolla, ainoastaan suurin osa töistä tapahtuu viikonloppuisin, joka haittaa lievästi sanottuna kevään kisakautta. Tarkoitus oli aloittaa kisakausi 5.2 Kuopiossa, mutta vielä on kovin epävarmaa päästäänkö aloittamaan jo silloin vai vasta maaliskuussa. Todella todella kova hinku olisi jo Evin kanssa kisaamaan! Ihan älyttömän kova. Kuitenkin pakosti joudun jo toteamaan, että tänä keväänä meitä ei nähdä niin useasti kisakentillä. Valitettavasti. Mutta pakko se on tehdä töitä välillä ja olla onnellinen, että ylipäätään sain työpaikan! Me keretään kisaamaan vielä myöhemmin ja tekee ihan hyvää ottaa tämä kevät rauhallisemmin. Keretäänhän me kuitenkin treenata ja treenisuunnitelmakin on jo laadittu. Ja odotan jo innolla Tarjan ryhmän alkamista! Ja positiivista kuitenkin on, että nollatilanne on ihan hyvä ja saimme SM-nollat kasaan hyvissä ajoin jo viime syksynä. Ainoastaan karsintoihin vaadittava voitto uupuu.

Sitten tähän viikkoon. Evi treenasi kerran, josta laitoin videon aikaisempaan päivitykseen. Carma treenasi parit minitreenit. Ensimmäisellä kerralla tehtiin saksalaista ja pakkovalssia, toisella kerralla leijeröintiä ja etenemistä. Carma on kyllä aika ihmeellinen, voin todeta sen joka kerran jälkeen. Se tekee töitä niin suurella innolla, sydämellä ja moottorilla, että voin olla vain onnellinen. Se haluaa yrittää joka kerralla parhaansa niin hyvin kuin voi ja miellyttää. Se tarjoaa erilaisia haasteita kun Evita ja Reina, jotka ovat Carman vastakohdat. Ne kaksi koiraa ovat aina tehneet rakastamaansa lajia, agilitya, ihan omilla ehdoilla ja säännöillä, omalla tahdilla ja välillä sinkoilleet juuri sinne minne haluavat. :D Musta on hienoa, että jokainen niistä on niin erilainen.
Mutta sitten takaisin Carmaan. Se on mulle ihan täydellinen, mutta ainut mikä vähän mietityttää, on koko. Se on ihan minin ja medin rajamailla. Ja mä kun luulin että saisin ison medin. Carma on ollut nyt useasti mittatikun alla ja ollaan saatu vähän epätasaista mittaustulosta. Tiedän, että käsimittaus on epätarkka ja voi heittää kumpaan suuntaan tahansa, mutta silti. Pitäisi varmaan saada epävirallinen mitaus tuomarilta, että tietäisiin vähän missä mentäisiin. Sille tulee ikää ensi viikolla 9kk ja ilman rimoja ollaan vielä treenattu. Mä en halua nostaa niitä ennenkun saadaan vähän osviittaa mitä tuleman pitää, jos siitä tulee medi niin en halua, että se joutuu hyppäämään liian kauan minihyppyjä ja medihypyille ei ole todellakaan pitkään aikaan mitään asiaa. Mä ja yksi kaverini ollaan joka kerran saatu tulokseksi 35,5-36cm ja muut ovat saaneet sitä 34,7cm pintaan. Carma ihan luonnollisesti kuvautetaan kun täyttää vuoden ja jos todetaan terveeksi niin silti mietityttää, että kestääkö noin pienen koiran kroppa mahdollisia tulevia isoja rimoja koko sen harrastusajan? Carma on rakenteeltaan kevyt ja suht pitkä, mutta tottakai näitä tulee ajatelleeksi, kun ei halua mitään tapahtuvan. Ehkä muutkin pienten medien omistajat miettivät samaa? 
Toinen asia mikä tuossa mietityttää on, että kuinka paljon isot rimat vaikuttavat vauhtiin? Onhan olemassa niitä pikku medishelttejä, jotka kipittävät hirveetä kyytiä. On ilo esimerkiksi tuntea Kuopiosta Anna ja pikkumedi Ada, jotka painavat hirveää kyytiä, mutta tuollaisia koirakoita on valitettavan harvassa. Tätä ei ehkä pidä miettiä liikaa, sittenhän asia virallisesti ratkeaa jos ja kun päästään kisaamaan. Pitää olla iloinen siitä mitä mulla on, kolme mieletöntä, ihanaa koiraa ja Carma täydentää tätä täydellisesti. Eikä se muutu miksikään, on se sitten yli tai alle 35cm.

Tässä vähän ajatuksia, pakko oli kirjoittaa niitä vähän ylös. Saattoi tulla vähän sekava teksti, sori! Mutta kummasti helpottaa kun saa ajatella "ääneen", on se sitten netissä järkevää niin tiedä sitä. Mutta nää on kuitenkin sellaisia normaaleja arkipäivän juttuja niin ehkä kukaan ei saa revittyä näistä mitään. :D Toivottavasti ainakaan.

Mutta mitä ensi viikolla? Evi ja Carma treenaavat kerran, Evi kontateja ja Carma kertaa jo ennestään tuttua.Luvassa myös spinningiä, luistelua,  tiistaina jumppakerhoa, torstaina äikän preliä, koulutusta ja viikonloppuna on aikaa myös kavereille. :) Ja ainiin, lukeakkin pitäisi.
Ja vielä pitää mainita, hyvä Haavisto! Kakkonen on ykkönen. :)

Tässä Carman tän viikon treenit ja video Mirkasta&Danasta

Leijeröintiä&etenemistä

Uutena saksalainen ja pakkovalssia

Mirka&Dana